perjantai 17. helmikuuta 2017

Kelloillassa tapahtui ahoniemet - Citizenin historiaa harrastajan silmin

Kaikkihan meistä tuntee varmasti Veikko Ahoniemen, vanhojen kellojen asiantuntijan, joka on leikkisästi sanoen kuin kävelevä tietopankki. Nyt meillä oli kunnia tutustua jyväskyläläiseen Mikko Kiljuseen, joka on vuodesta 2006 kerännyt vintage-Citizeneitä. Varsinaiselta ammatiltaan Mikko on tutkijana Jyväskylän yliopistossa ja tutkijan tarkkuudella hän tuntee Citizenin historiaa aina sieltä 1930-luvulta asti, jolloin ensimmäiset Citizenit tehtiin.

Helmikuisessa Turun Myöhäisiltaa Kellojen kanssa -tapahtumassa nähtiin tätä keräilykokonaisuutta osaksi ja hienoja tarinoita kellojen takaa. Tarinaksi asiat tekee henkilökohtaiset mieltymykset ja tuntemus kunkin kellon valmistusvuodesta ja käyttötarkoituksesta. Citizen on tehnyt aina teknisesti loistavia ratkaisuja ja ollut siinä suhteessa edelläkävijä historiansa alusta asti.



Nyt hengästyttää. Mukana oli ryhmitellen kelloväen hypisteltävänä ja ihasteltavana : mekaaniset suklarit, sporttikellot ja kronografit, sitten mekaaniset peruskellot, elektromekaaniset ja äänirautakellot, ensimmäiset quartz kellot, varhaiset quartz suklarit, anadigit ja ensimmäiset quartz kronografit.


 Pari mielenkiintoisinta ja mieleenpainuvinta varmasti kaikille mukana olleille oli tämä tarina mekaanisista suklareista, jotka ovat tässä alla olevassa kuvassa. Eräs tämän malliston suklari löydettiin Tyynestä valtamerestä maattuaan siellä muutaman vuosikymmenen - se ei ole vielä jutun juoni, vaan se, että löytäjä postitti sen  kasvustoa pinnalleen saaneena Japaniin Citizenin tehtaalle ja lähti vielä käymään! Se kertoo tiiviydestä aika paljon.



Toinen erikoisuus oli Citizen Voice Memo vuodelta 1984. Siitä kellokansa kuunteli pienen pätkän verran nauhoitusta Kirkan musiikista. Nythän kello tuntuu melko turhakkeelta, mutta aikanaan se oli hyvinkin tulevaisuutta ennakoivaa teknologiaa.


Mikon Citizen-tuntemusta kuullaan varmasti jatkossa lisää, miehen haaveissa on joko ruveta bloggaamaan tai kirjoitaa peräti kirja. Tutkijan luonne tarkoittaa, että oli kumpi vain, niin teksti on perusteellisen valaisevaa kaikkine mielenkiintoisine nippelitietoineen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti