keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Sodan jälkeinen salakuljetuskello

Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa haluttiin puutteen ja kurjuuden jälkeen elämään jotain luksusta ja sitä tarjoili Swiss Suisse Chronographe -kellot, ohutkuoriset lehtikultaiset ajanotolla varustetut näyttävät kellot, joita tuotettiin eri merkkisinä.  50-luvulla 38mm kuoren halkaisijana ja ajanotolla varustettu koneisto, kuoriltaan  vielä kultaa - olihan se varmasti luksusta.


Kellon tekniikasta vastasi Landeron, joka teki sen ajan ajanotolla varustetut koneistot, meillä tässä käsissämme kaliiberi 248, joka on jo 50-luvun puolen kehitysversioita.


 Kuoret olivat niin ohuita, että kello ei missään nimessä ollut tarkoitettu arkikäyttöön, vaan paremmaksi kelloksi jo aikojensa alusta puvun kanssa käytettäväksi. 
Meillä on näitä jonkin verran kunnostettu myös asiakkaiden omaan käyttöön -  muistutellen käyttäjiä ohuesta lehtikullasta ja pölytiiviydestä, kello ei siis kestä kovaa käsittelyä eikä minkäänlaisia vesitippoja.


Nyt sellainen tuli myyntiin yksityishenkilön kätköistä, edesmenneen sukupolven peruja ja koska itsellään oli tarve järeämmän kellon hankintaan, niin tämä siirtyi huoltamattomana meidän seppämme hyppysiin.

 Miten tälläinen sitten onkaan tullut Suomeen? Nimittäin Chronographe Suisse kelloja ei ole koskaan tuotu virallisesti Suomeen, sodan jälkeen Suomessa oli tuontisäännöstely ja kultaisten esineiden maahantuonti oli kielletty. Nämä kellot olivat kuitenkin suosittuja salakuljetuskelloja, niitä löytynee Suomesta isovanhempien arkistoista, siis kellä onni on.

Kuvan kello löytyy tietoineen Kellotori piste fi -sivustolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti